Soile Eriksson

Olen viettänyt ihanaa kesää perheen ja ystävien kanssa. Vastapainona on ollut myös huolta ja murhetta. Olen saanut (tai joutunut) perehtymään siihen, mitä ikääntyneen kotihoito voi olla. Olen nähnyt sitä vain hyvinvointialueen käyttämän yhden ostopalvelufirman kautta, joten yhden mädän omenan perusteella ei voi kaikkia omenia mädiksi syyttää. Vaikka luotan ennen kaikkea julkiseen palvelutuotantoon, uskon vilpittömästi, että loistaviakin yksityisiä palveluntuottajia on. Se ei nyt vaan osunut kohdalle.

Onni onnettomuudessa tässä tapauksessa on se, että hyvinvointialue on ottanut nostetut epäkohdat tosissaan ja vaikuttaa aidosti haluavan selvittää laatu- ja turvallisuuspuutteet kuten velvollisuuskin on.

Turhautuneena laskin, että 21 kotihoitopäivän aikana olen joutunut soittamaan 16 kertaa kotihoitofirmaan reklamoidakseni puutteista ja virheistä. Tyypillisin syy on ollut se, että hoitaja on myöhässä, pääsääntöisesti 30-60 minuuttia. Asiakkaalle annetaan kahden tunnin aikaikkuna, jonka aikana hoitajan on tultava. Myöhästyminen tulee siis tuon kahden tunnin odottelun päälle. Kotihoitoa saavalla ihmiselläkin voi olla aikatauluun sidottuja menoja, joista hän myöhästyy, kun hoitaja ei pysy aikataulussa. Koettu on näiden 21 päivän aikana.

On myös käynyt niinkin, että firmalla on jäänyt asiakkaan käynti kokonaan merkitsemättä päivän käynteihin ja niinkin, että hoitaja on valehdellut jo käyneensä.

Tätä yksittäistä sagaa en sisällöltään enempää avaa, mutta sanonpa vain, että virheistä syntyi reklamaatioon 4 sivua tekstiä. Se sisältää toinen toistaan absurdimpia tapahtumia. Yllä mainitsemani asiat ovat vain osa siitä, mitä kaikkea on tapahtunut. Naurattaisi jos ei itkettäisi. 

Kamalinta on ollut joutua miettimään, pitääkö mennä paikalle tai hankkia joku muu valvomaan kotihoitokäyntiä. Pitäisi voida luottaa siihen, että käynnillä on ammattilainen, joka hoitaa turvallisesti ja inhimillisesti. Se ei ole itsestään selvyys. Sen olen saanut oppia.

Kotihoidossa yleensä työskentelee työtään sydämellä tekeviä hoitajia, mutta aina se ei riitä. Silläkin on merkitystä, minkälaisiksi hoitajien työvuorot laaditaan, miten työtä ja prosesseja johdetaan, minkälaiset järjestelmät on käytössä jne. Joskus tulee myös virherekrytointeja, ei sitäkään voi kiistää.

Suren sitä, kuinka moni ikäihminen ei saa ääntään kuuluviin. Haavoittuvassa asemassa olevien omaisilla ja läheisillä on suuri merkitys, kun hoito ei vastaa sitä, mitä pitäisi. Muutoin epäkohdat saattavat jäädä piiloon. Siksi onkin tärkeää, että he, jotka kykenevät, tuovat epäkohdat heti esille ja tarvittaessa vievät riittävän pitkälle eteenpäin. Itse ainakin toivon, että kirjelmäni tuottaa riittävän muutoksen niin, että kenenkään toisen asiakkaan ei tarvitsisi enää kohdata samoja tilanteita.

Ymmärrän kuitenkin, että aina ei omaisenkaan voimat riitä toistuvaan reklamointiin. Kyllä itseänikin turhauttaa, kun välillä olen joutunut päivittäin soittamaan ja valittamaan eivätkä siltikään asiat korjaannu. Hyvinvointialueen selvitystyö vie aikansa ja sen aikana ei auta muu kuin yrittää jaksaa ja toivoa, että kohtalokkaita virheitä ei ehtisi tapahtumaan.

Ostopalvelu on halvin ja tehokkain tapa tuottaa kotihoitoa ainakin kyseessä olevalla hyvinvointialueella. Laadun seuranta on kuitenkin hankalampaa kuin hyvinvointialueen oman toiminnan kohdalla. Tämän kesän kokemus (vaikkakin vain yhdestä palveluntuottajasta) on saanut minut pohtimaan sitä, onko halvempi hinta riittävä syy siihen, että hyvinvointialueen kotihoitoa toteutetaan enimmäkseen ostaen palvelu yksityisiltä toimijoilta. Laadullakin on merkitystä.

Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto väläytti taannoin, että lapsien on otettava enemmän vastuuta ikääntyvistä vanhemmistaan, koska yhteiskunnan varat eivät riitä kaikkeen hoitoon. Ajatus on teoriassa jalo ja kukapa ei haluaisi huolehtia vanhemmistaan, jotka ovat aikanaan hoitaneet ja auttaneet, mutta siinä unohtuu elämän realiteetit. Emme enää elä maalaisyhteiskunnassa, jossa useampi sukupolvi asuu samassa pihapiirissä ja jossa nainen toimii kotiäitinä ehkä samalla huolehtien suvun ikäihmisten tarpeista. Ehei, tänä päivänä tarvitsemme kaikki työikäiset töihin, jotta pidämme yhteiskuntamme pyörimässä. 

Murto heitti vaihtoehdoksi, että lapset maksavat vanhempiensa hoidon. Tämä ei ole kaikille mahdollista ja se kasvattaisi ihmisten välistä eriarvoisuutta. Murronkin olisi hyvä muistaa se, että vakaimpia ovat ne yhteiskunnat, joissa eriarvoisuus on pienintä. Rahan säästämisen himossa voidaan aiheuttaa muita vielä vakavampia ongelmia, jotka tulevat aikanaan kalliiksi.

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen vastasi Ilta-Sanomien haastattelussa viisaasti. Hän huomautti, että jo nyt moni hoitaa ikääntynyttä vanhempaansa. Näin on. Kotihoitoa ei ole helppo saada puhumattakaan raskaammista palveluista. Omaiset saattavat joutua hoitamaan monia iäkkään asioita pitkäänkin, kunnes tarpeellinen hoitomuoto lopulta myönnetään. Ja kun hoito alkaa, voi näköjään käydä niin kuin omassa esimerkissäni, että omainen joutuu joka tapauksessa päivittäin hoitamaan ja varmistamaan monenlaista, kun homma ei hoidosta vastaavalta taholta suju. 

Ratkaisu talousvajeeseen ei ole hyvinvointivaltion palveluiden alasajo. Päinvastoin. Laadukkaiden julkisten palvelujen saatavuus yhdenvertaisesti tukee sitä, että ihmisillä on mahdollisuus työllistyä, pysyä työelämässä ja sitä kautta edistää positiivista talouskehitystä.