Miksi olen ehdokkaana aluevaaleissa? 

Demareiden vaalislogan on “Hyvinvointi – arvokkainta, mitä meillä on”. Siihen voisi kiteyttää vastauksen kirjoitukseni otsikkoon. Haluan edistää meidän vantaalaisten ja keravalaisten terveyttä, hyvinvointia ja avunsaantia. Meillä jokaisella tai läheisellämme lienee kokemuksia siitä, kun asiat eivät toimi ja apua ei saa. Olen kyllästynyt siihen, että ajanvarauksesta ei saa ketään kiinni tai ainakaan inhimillisessä ajassa (huom! jo ennen koronaa kohtuutonta odottelua), joitakin toimenpiteitä ei voida tehdä ammattilaisten puuttuessa, liian pitkälle avun hakeminen on ihmisen oman aktiivisuuden varassa (ns. luukulta luukulle pompottelua) ja siihen, että tuhlaamme varoja jonottamiseen ja korjaaviin toimiin, kun tiedetään, että ennaltaehkäisy olisi se tehokkain lääke. 

Aika moneen hyvinvointialueen tehtävään sopii samat periaatteet, joita itse kannatan: 

  • Nopea hoitoon pääsy 
  • Sujuva palvelupolku ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien
  • Panostus ennaltaehkäiseviin toimiin ja matalankynnyksen palveluihin 
  • Perustason palveluiden vahvistaminen 

Näitä periaatteita tulisi noudattaa on sitten kyseessä mikä tahansa ikäryhmä tai mikä tahansa palvelu. Yksittäisistä teemoista koulutuksestani ja työkokemuksestani johtuen lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat minulle erityisen tärkeitä. Niihin panostamalla satsaamme samalla myös koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Etenkin opiskeluhuollon, lastensuojelun ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden toimivuus ja resursointi on keskeistä. 

Mikään näistä tavoitteista ei toteudu ilman osaavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Siksi minulle on tärkeää, että hyvinvointialue olisi vetovoimainen työnantaja, sen organisaatio ja johtaminen olisi kunnossa ja työhyvinvoinnista huolehditaan. 

Nämä ovat ensimmäiset isot vaalit joissa olen ehdolla.  En kuitenkaan ole vaaliuntuvikko. Ensimmäistä kertaa olin ehdokkaana lukiolaisena vuonna 1999. Tuolloin vaaleilla valittiin Vantaan ensimmäinen nuorisovaltuusto kaudelle 2000-2001. Ilo oli suuri, kun tulin valituksi. Yksi katkeransuloinen muisto alkutaipaleeseen kyllä liittyy. Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokouksessa asetuin ehdolle puheenjohtajaksi. Muut valtuutetut antoivat minulle ja ikäiselleni nuorelle Antti Lindtmanille saman määrän ääniä. Näin ollen arpa ratkaisi puheenjohtajan paikan Antille. Asetuin ehdolle varapuheenjohtajaksi. Ei käynyt mielessäkään, että sama kaava voisi toistua, mutta niin vain kävi. Saimme vastaehdokkaani kanssa saman määrän ääniä ja arpa ratkaisi jälleen. Siten oli tyytyminen 2. varapuheenjohtajan paikkaan.  

Nuorisovaltuutettuna pääsin mukaan erilaisiin valtuuston tilaisuuksiin, mikä oli opettavaista ja mielenkiintoista. Nuorisovaltuutotaipale johdatti myös useaksi vuodeksi Nuoret Vaikuttajat ry:n  (nykyisin Nuva ry) toimintaan. Kiinnostusta olisi ollut myös lähteä mukaan kunnallispolitiikkaan, mutta aika ei tuntunut sopivalta: oli opiskelut, työt ja pian myös kirkolliset luottamustoimet. Olen ollut kolme kertaa ehdolla kirkollisvaaleissa ja joka kerta tullut valituksi Rekolan seurakuntaneuvostoon ja Vantaan kirkkovaltuustoon. Myös Helsingin hiippakuntavaltuustossa olen ollut jäsenenä ja varajäsenenä. Kunnallisella puolella olin useamman vuoden Koivukylän aluetoimikunnassa. Eipä siihen palettiin enää olisi mahtunut kunnallisvaalit ja uudet luottamustoimet. Siten kyllä ihmettelen, miten joillakin poliitikoilla aika riittää monen tason luottamustoimiin. 

Sittemmin tieni vei ulkomaille töihin useaksi vuodeksi. Palatessani Suomeen aloitin uudessa vaativassa työssä ja syntyi kaksi lasta. Nyt lasten jo ollessa isompia (vajaa 2 ja päälle 4!) aika tuntuu vihdoinkin juuri sopivalta ja vaalien teema oikealta. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: