Kohti osallisuutta ja yhdenvertaisuutta 

Blogi on ollut hetken hengähdystauolla, mutta päässä on pyörinyt sitäkin enemmän asioita. Ympäröivä maailma on muuttunut täysin siitä, mitä kuvittelin sen olevan edellistä blogitekstiä kirjoittaessani. Silloiset huolenaiheet tuntuvat pieniltä ja mitättömiltä nykyiseen maailman tilanteeseen verrattuna. Toisaalta taas aivan arkisetkin asiat näyttäytyvät monin verroin arvokkaimmilta kuin aiemmin. Huomaan tuntevani kiitollisuutta eri tavalla kuin ennen. Samalla myös suoranainen viha nousee pintaan karmeita tekoja kohtaan. Laidasta laitaan heilahtavia tunteita siis, niin kuin varmasti meistä useimmalla.  

Maailman myllerryksen keskellä tarvitsemme hyvinvointia tukevia ja parantavia asioita entistä enemmän. Sote- ja pelastuspalveluiden tärkeys entisestään korostuu. Omaa arkeani näiltä tiimoilta on helmi-maaliskuun ajan värittänyt aluevaltuustokauden käynnistyminen. Toisin kuin eräs kansanedustaja ja aluevaltutettu kuluvalla viikolla kuvasi, on aluevaltuuteun tehtävä paljon muutakin kuin yksi kokous kuukaudessa. Itselleni tehtävään varsinaisten kokousten lisäksi kuuluu huolellinen perehtyminen asiakirjoihin (toki kokeneemmalta se käynee nopeammin), osallistuminen oman ryhmän kokouksiin ja muuhun työskentelyyn, aluevaltuuston muihinkin tilaisuuksiin osallistuminen (koulutus, strategiatyöskentely, selostustilaisuudet), valtakunnallisiin sote-alan koulutustilaisuuksiin ja webinaareihin osallistumista sekä muuta mitä mahdollisesti vielä eteen tulee.  

Lisäksi haluan myös olla asukkaiden tavoitettavissa viestein sekä kasvotusten mahdollisuuksien mukaan esim. markkinoilla ja muissa tilaisuuksissa. En suinkaan edusta aluevaltuustossa vain itseäni, vaan äänestäjiäni ja ylipäänsä Vantaan ja Keravan asukkaita. Siksi on tärkeää, että on aluevaltuutettuna mahdollisuus kuulla asukkaiden mielipiteitä ja käydä yhteistä keskustelua. Voisi oikeastaan todeta, että aluevaltuuston kokous on vain yksi pieni osa tehtäväkenttää. Kukin toki hoitaa saamaansa luottamustehtävää kuten itse parhaaksi näkee. 

Varsinaisen valtuustotyön lisäksi pääsen vaikuttamaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toimintaan Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan jäsenenä. Sen tehtävänä on: 

  1. vastata hyvinvointialueen osallisuusohjelman valmistelusta 
  2. kehittää asukkaiden osallisuusmahdollisuuksia teknologian avulla sekä erilaisia menetelmiä hyödyntäen 
  3. tehdä kannanottoja ja antaa lausuntoja hyvinvointialueen osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä palveluiden yhdenvertaisuutta koskevissa asioissa 
  4. selvitysten, arvioinnin ja seurannan perusteella tehdä aluehallitukselle ehdotuksia toimenpiteiksi hyvinvointialueen asukkaiden ja palveluiden käyttäjien osallisuuden ja vaikuttamisen sekä palveluiden yhdenvertaisuuden kehittämiseksi 
  5. koordinoida yhteistyötä hyvinvointialueen vaikuttamistoimielinten kanssa 
  6. koordinoida hyvinvointialueen järjestöyhteistyötä 
  7. edistää hyvinvointialueen vuorovaikutteista ja asiakaslähtöistä toimintaa sekä yhteisöllisyyttä 
  8. vastata hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelusta 
  9. hyvinvoinnin ja terveyden sekä turvallisuuden edistäminen. 

Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan toiminta edistää minulle tärkeiden arvojen, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden, toteutumista. Ne ovat keskeiset arvot myös hyvinvointialueiden palveluiden tuottamisessa. Yksi iso kokonaisuus lautakunnan työssä on järjestöyhteistyö. Järjestöjen asemasta sote-uudistuksessa on kannettu huolta pitkin matkaa, vaikkakin se mielestäni jäi liian vähälle huomiolle julkisessa vaalikeskustelussa. Järjestöt ovat iso voimavara terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Uskallan sanoa, että olisimme pulassa ilman järjestöiden tekemää arvokasta työtä. Niiden toiminnan jatkuminen hyvinvointialueilla tulee turvata. Oman sosialidemokraattisen aluevaltuustoryhmäni jäsen Riitta Särkelä jätti aluevaltuuston toisessa kokouksessa aloitteen liittyen järjestöyhteistyöhön. Allekirjoitin sen toki itse, mutta ilahduttavasti myös moni muu valtuutettu. 

Vantaan ja Keravan Sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä

Sopii toivoa, että seuraavaa blogitekstiä kirjoittaessani, voisin todeta Ukrainan tilanteen rauhoittuneen. Tätä odotellessa ja toivoessa auttakaamme sodan karmeuksista kärsiviä (Ukrainassa ja muualla) niillä keinoilla, millä suinkin voimme. Nauttikaamme myös keväästä, läheisistämme ja kaikesta hyvästä ympärillämme.  

Soile 

P.S. Aluevaltuutetuilla on käytössä luottamustehtävän hoitamista varten hyvinvointialueen sähköpostiosoite. Omani on soile.eriksson (a) vakehyva.fi. Rohkeasti siis yhteyttä ottamaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: