Soile Eriksson

Yliopisto-opiskelijana osallistuin väitöskirjatutkijan haastatteluun. Tarkkaa aihetta en enää muista, mutta yksi kysymys on jäänyt mieleeni. Huomaan palaavani pohtimaan sitä aika ajoin uudestaan. Erityisesti viime vuosien globaalit tapahtumat ovat palauttaneet kysymyksen toistuvasti mieleeni. Väitöskirjatutkija kysyi, onko ihmisten elämä nyt parempaa kuin ennen. Kysymys on erinomainen, vastaaminen vaikeampaa. 

Monessa mielessä vastaisin kyllä, sillä ensimmäisenä tulee mieleen sairauksien hoitoon ja teknologiaan liittyvät edistysaskeleet sekä esimerkiksi suomalaisten elintason kohentumiseen liittyvät seikat. Monilla mittareilla mitattuna ihmiselämä näyttää positiivisemmalta kuin ennen. Esimerkiksi eliniän odote on noussut, lapsikuolleisuus pienentynyt jne. Tarkemmin ajateltuna vastaus ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen. Elintaso on kohentunut, mutta edelleen maapallolla on alueita, joissa eletään epäinhimillisissä oloissa. Unohtamatta sitä, että myös meillä Suomessa on paljon ihmisiä ja perheitä, joiden elintaso on heikko. Lisäksi me ihmiset emme vieläkään ole oppineet ajansaatossa tehdyistä virheistä, emme ole oppineet elämään sovussa keskenämme, emmekä ole oppineet pitämään huolta luonnon monimuotoisuudesta ja maapallosta. 

Monet kehitysaskeleet ovat myös tuoneet mukanaan uusia haasteita ja lieveilmiöitä, joista ei aiemmilla sukupolvilla ollut tietoakaan. Sosiaalinen media on tästä hyvä esimerkki. Onko se sitten parempaa elämää, kun olemme saaneet ratkottaviksemme uusia kiusaamisen ja ahdistelun muotoja, hoidettavaksi uudenlaisen riippuvuuden ja ahdistuksen aiheuttajan?! Elämä voisi hyvinkin olla parempaa ilman somea. 

En voi olla ajattelematta sitä, että vastaamalla kyllä samalla vähättelen aiempien sukupolvien elämää. Elämä on ollut erilaista eri aikakausina, mutta mikä tekee siitä huonompaa tai parempaa, ja onko sitä edes mahdollista määritellä. Ennen kaikkea, onko arvottamista tarpeen edes tehdä? Ehkä kuitenkin jossain määrin on, koska on täysin inhimillistä peilata elämää historian valossa ja toisaalta unelmoida paremmasta. Jokainen vanhempi haluaa lapselleen parempaa elämää. Varmasti jokainen sukupolvi on toivonut seuraavalle sukupolvelle parempaa. Siinä mielessä menneet sukupolvet voinevat olla tyytyväisiä, jos voimme sanoa elämän olevan nyt parempaa kuin ennen. 

Lienee jo selvää, että ihmiskunnan elämään kuuluu erilaisia globaaleja kriisejä, joita emme voi välttää, vaikka kuinka haluaisimme. Näin ollen kaikilta osin emme voi vaikuttaa siihen, miten hyväksi tulevien sukupolvien elämä muodostuu. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten hoidamme kriisitilanteet ja kriisin jälkeisen toipumisen. Paljon on myös sellaista, mitä me voimme ennakoida, jos vain haluamme. On meistä aikuisista kiinni, minkälaisen elinympäristön ja minkälaiset edellytykset me tuleville sukupolville jätämme. He ovat meidän ratkaisujemme ja päätöstemme armoilla. Meidän on kannettava vastuumme.