Itsenäisyyspäivä on aina ollut tärkeä, mutta ulkomailla asuessa tuli siitä entistä merkityksellisempi
Kaipuu ja kunnioitus oli aina itsenäisyyspäivänä pinnassa. Välimatkan päästä moni asia Suomessa näyttäytyi erityisen upeana ja arvokkaana. Suomalaisuutta, Suomea ja Suomen historiaa tuli tarkasteltua uudenlaisista näkökulmista, kun sai keskustella niistä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Koen, että se on ollut suuri rikkaus omassa elämässäni.
Usein 6.12. osui työpäivään, mutta aina tavalla tai toisella itsenäisyyspäivää vietettiin. Esimerkiksi töissä tarjosimme joka vuosi Suomi-teemaista kakkua kollegoillemme ja vähintäänkin lauloimme Maamme-laulun aamunavauksessa.

Minulla ja monilla muilla suomalaisilla oli kunnia päästä juhlistamaan isänmaata useana vuonna suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Siitä löytyi arkistojen kätköistä kuvamuistokin kahdeksan vuoden takaa

Merkityksellisiä hetkiä olivat myös ne tilanteet, joissa Suomi oli mainittu paikallislehdissä tai muutoin esillä. Yksi hauskimmista uutisista oli se, kun Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli bongattu rullaluistelemassa Abu Dhabin formularadalla (https://www.thenationalnews.com/…/president-of-finland-adds…). Yllättävä tunnelmallinen hetki puolestaan sattui eräänä tylsänä lauantaipäivänä juuri itsenäisyyspäivän jälkeen, kun päädyin yksikseni F1-veneiden kisakatsomoon tietämättä, että mukana oli myös suomalaisia. Fiilis oli huikea, kun Sami Seliö päätyi palkintopallille ja Suomen lippu liehui silmieni edessä.

Suomeen palattuani itsenäisyyspäivän syventynyt merkitys on vain korostunut. Epäilen sen johtuvan siitä, että perheemme on sittemmin kasvanut ja monia asioita, kuten kotimaan itsenäisyyttä, tulee tarkasteltua siitä näkökulmasta, että minkälaisessa maailmassa lapsemme saavat elää ja kasvaa. Tänä vuonna myös Ukrainan tilanne on mielessä.
Illalla sytytän kynttilät kiitollisena itsenäisyytemme vuoksi taistelleille. Samalla toivon, että onnistumme pitämään Suomen jälkipolville joka tavalla turvallisena ja hyvänä paikkana elää.
Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!
Vastaa