Soile Eriksson

Suurin osa lapsista ja nuorista Suomessa voi hyvin. Meillä on kuitenkin joukko lapsia ja nuoria, jotka voivat entistä huonommin. Erot hyvin- ja huonostivoivien lasten välillä ovat kasvaneet. Rikollisuus on yksi esimerkki tästä. Rikoksia tekevien nuorten määrä on pienentynyt 2000-luvulla, mutta rikosten määrä on kasvanut. Entistä pienempi joukko tekee siis entistä suuremman osan rikoksista. Rikokset ovat myös raaistuneet. 

Aseman Lapset ry tekee ansiokasta työtä rikoksilla oireilevien nuorten parissa. Tiimipäällikkö Heikki Turkka kertoi tällä viikolla yhteisessä paneelikeskustelussamme Keravan lukiolla, että hänen työssään kohtaamiaan nuoria yhdistää se, että kaikilla on ollut vaikeuksia koulussa. Vaikeudet kouluissa voivat vaikuttaa koulunkäyntiin ja kouluun kiinnittymiseen. Jos koulussa ei saa riittävää tukea, opiskelusta muodostuu taakka, joka voi aiheuttaa ahdistusta, itsetunto-ongelmia, motivaation puutetta ja poissaoloja koulusta. Vaikeudet ja epäsäännöllisyys koulunkäynnissä voivat aiheuttaa sen, että oppilas jää ilman porukkaa, johon tuntisi kuuluvansa. Tällöin on inhimillistä etsiä sitä muualta.

Paneelikeskustelun kommenttipuheenvuorossa kuulimme SPR Nuorten turvatalon johtajalta Pekka Väänäseltä kritiikkiä siitä, että koulun rooli keskustelussamme oli iso. Totuuden siemen siinä sikäli on, että koulu ei yksin voi vastata kaikkiin lasten ja nuorten ongelmiin. Kyse on paljon muustakin. 

Monet lasten ja nuorten ongelmista ovat ylisukupolvisia. On siis merkitystä myös sillä, kuinka heidän vanhempansa voivat ja miten he saavat tukea. Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudella ja toimivuudella on siis keskeinen vaikutus. Eikä voi ohittaa myöskään laajemmin yhteiskuntaamme ja meillä vallitsevia asenteita kuten yksin tekemisen kulttuuria. Liian paljon ihmiset kokevat, että yksin pitäisi pärjätä, Tämä ajattelumalli saattaa hidastaa tai jopa estää avun hakemisen. Matalankynnyksen (tai oikeastaan kynnyksettömien) palveluiden tarjonta ja tietous niistä on tärkeää, jotta avun piiriin hakeuduttaisiin mahdollisimman varhain.

Mikä siis avuksi? On paljon asioita, joita voidaan tehdä yhteiskunnan eri palveluissa. Koulumaailmassa toimet voivat olla sitä, että jokainen saa riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea, jokainen lapsi ja nuori tulee kohdatuksi, koulussa panostetaan yhteisöllisyyteen, jokainen kokee osallisuutta kouluyhteisössä. Osallisuuden kokemus on tärkeä, koska silloin ihminen kokee elämänsä ja tekemisensä merkitykselliseksi. Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan sekä kiusaajilla että kiusatuilla on heikko osallisuuden kokemus. Tätä tietoa pitää hyödyntää kouluyhteisön kehittämisessä niin, että oppilaiden osallisuutta vahvistetaan.

Lasten ja nuorten osallisuuteen ja hyvinvointiin vaikutetaan muuallakin kuin koulussa. Harrastukset sekä elinympäristön virikkeet ja toimintamahdollisuudet tarjoavat mielekästä tekemistä ja yhteyttä toisiin ihmisiin, mikä parhaimmillaan pitää lapset ja nuoret pois ilkivallan teoista ja rikollisesta seurasta.Rikollisuuden poluille jo päätyneiden nuorten auttamiseksi tarvitaan aidosti monialaista yhteistyötä. Avun toimivuus ei saa olla kiinni viranomaisten keskinäisen yhteistyön sujumisesta. Yhteistyön tulee toimia ilman toimialojen välisiä raja-aitoja. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota myös kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyössä. 

Rangaistuksien koventamisesta käydään ajoittain keskustelua. En näe sitä merkittävänä rikoksia ennaltaehkäisevänä toimena. Tehokkaampaa on puuttua juurisyihin erityisesti nuorten kohdalla. Kovemmat rangaistukset voivat olla tehokkaampia paatuneiden jengien kohdalla, mutta silloinkin rangaistukset pitää saada täytäntöön ajoissa. 

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä haluan rohkaista jokaista aikuista kiinnittämään huomiota siihen, miten kohtaamme lapset ja nuoret. Voimme kohtaamisella (tai kohtaamattomuudella) vaikuttaa siihen, minkälaiseksi lapsemme ja nuoremme olonsa tuntevat.