Politiikkaan olen lähtenyt mukaan samasta syystä, miksi alunperin opiskelin luokanopettajaksi: edistääkseni syrjäytymisen ehkäisyä. Koulutus onkin siihen tutkitusti paras keino.
Meidän koulutusjärjestelmämme on monella tavalla ainutlaatuinen. On kuitenkin huolestuttavaa, että meillä on henkilöstöpulaa erityisesti varhaiskasvatuksessa, perhetausta on alkanut vaikuttaa oppimistuloksiin aiempaa enemmän, tyttöjen ja poikien osaamiserot ovat kasvaneet ja riittämätön oppimisen ja koulunkäynnin tuki saa kritiikkiä niin vanhemmilta kuin opettajilta. Samaan aikaan lasten ja nuorten hyvinvoinnissa on tapahtunut muutoksia huonompaan ja avunsaanti on vaikeutunut.
Siksi kannatan seuraavia tekoja:
🌹 koulutuksen perusrahoitusta nostettava (hankerahoitus ei aja samaa asiaa)
🌹 tuntimäärän lisäys suomen kieleen ja matematiikkaan
🌹 ryhmäkokoihin rajoitukset
🌹 oppimisen ja koulunkäynnin tuen lainsäädännön uudistus perusopetukseen
🌹 varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitukset ryhmäkohtaisiksi
🌹 joustavia pätevöitymismahdollisuuksia tarjolle
🌹 ammatilliseen koulutukseen lisää lähiopetusta
🌹 ammatillisen koulutuksen tuen muodot kirjattava lakiin
🌹terapiatakuu toteutettava
🌹alle 30-vuotiaiden kuntoutuspsykoterapia maksuttomaksi
🌹 lisää yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille
🌹 hyvinvointialueiden toimintaedellytykset turvattava, jotta apua saa ajoissa ja ongelmien ennaltaehkäiseminen olisi mahdollista
Vastaa